#elämähaltuun2017 vol 3
Hyvinvointi.
Se on kolmas osio mun prosessissa.
Kaikki kolme yhdessä, ruokavalio, liikunta, hyvinvointi, tällä setillä se elämä otetaan haltuun.
Nämä osat tukee ja täydentää toisiaan, kaikkien pitää olla kunnossa, että homma toimii.
Hyvinvoinnilla tarkoitan nyt tässä kontekstissa psyykkistä ja henkistä puolta ja ajattelin hieman avata ajatuksiani siitä, miten koen ja näen nämä kokonaisuutena.
Kuten yllä mainitsin, tarvitaan kaikkia näitä kolmea edistämään ja parantamaan elämänlaatua.
Terveyttä, jaksamista sekä itsetuntoa, näiden ongelmien parissa olen paininut yläasteelta, ei vaan ala-asteelta asti.
Kun saan kunnollista ravintoa, voin paremmin, jaksaminen arjessa paranee, haluan ja jaksan huolehtia itsestäni ravitsemalla kehoani, jotta se jaksaa suoriutua asioista, joista haluan sen suoriutuvan. Kun voin paremmin, se ruokkii halua jatkaa samalla tavalla, sillä siitä saatu positiivinen energia tekee hyvää psyykkeelle ja henkiselle jaksamiselle.
Uskon, että kun saan nämä asiat rullaamaan, itsearvostukseni paranee, itsetunto kohenee entisestään, enkä enää koe pienintäkään tarvetta ajatella itsestäni alentuvasti, vaan että olen tosiaankin hyvä tälläisenä, eikä muiden mielipiteillä ole enää väliä.
Liikkumalla ja syömällä hyvin unenlaatu paranee, sehän on selvä ja tutkittukin asia. Nukun jo nyt melko hyvin, mutta laadusta en osaa sen tarkemmin sanoa, mutta haittaa ei yllämainituista tässäkään asiassa todellakaan ole.
Yksi asia, mikä tukee itsetuntoa, on tietenkin myös ulkoinen olemus, olisi absurdia väittää toisin.
Kun pääsen ylipainosta eroon tai saan sitä ainakin vähennettyä, uskon olevani itseeni tyytyväisempi sen tuoman terveyden ja energisyyden kautta.
Ja kyllä mieltä hivelee ajatus vaatekaapin päivittämisestäkin, olenhan kuitenkin nainen, haha.
Olen tehnyt viimeisen kuukauden aikana paljon töitä hyväksyäkseni tilanteen jossa olen, mutta sitäkin enemmän on vaatinut päättäväisyys siitä, etten enää päästä itseäni samaan jamaan, suhteeseen, joka ei anna tasapuolisesti yhtä paljon, kuin mitä itse sille uhraan.
On ollut sekä raskasta, että hienoa ymmärtää oma arvo ja päästää irti asioista, jotka satuttavat, jotka vievät voimia sen sijaan että voimaannuttaisivat.
Ymmärsin, että haaveeni perheestä, häistä, yhteisestä lapsesta ja kodista eivät toteutuisi tällä erää. Siinä oli nielemistä melkoisesti. Mulla ei ole enää loputtomasti aikaa, mitä tulee perheen perustamiseen, enkä voi antaa itseni enää jumittaa tilanteessa, joka ei kehity.
Loppuviimein elämä ei ole niin pitkä, kuin nuorempana ajatteli.
Tietyille asioille on jonkinlainen aikaraja, se on fakta. Mä olen nyt lähempänä kolmea, kuin kahtakymmentä. Sekin on vain asia, joka pitää ymmärtää ja hyväksyä ja sitä kautta olla sinut sen kanssa, että haaveet lykkääntyy.
Kuinka kauaksi, sitä ei voi tietää, mutta olen siihen valmis.
Hyväksyn sen, mihin en voi vaikuttaa ja hyväksyn sen, etten voi vaikuttaa kaikkeen.
Se on osa kasvua ja se on mulle nyt ihan ookoo.
En usko enää mihinkään yleispätevään malliin, että tiettyyn ikään mennessä pitäisi saavuttaa tietyt yhteiskunnan määräämät asiat.
En suostu enää ottamaan stressiä asioista kirjoittamattomien sääntöjen vuoksi, vain ja ainoastaan, jos itse koen, etten saa asioita aikaiseksi, ilman että siihen vaikuttaa mikään ulkoinen taho.
Elän omaa elämääni omalla tavallani ja voin tehdä sen hyvillä mielin.
Kaikki hyvä odottaa kyllä muakin, uskon sen.
Ja haluankin uskoa siihen.
