Ylös suosta

Blogi on ollut hiljainen viime aikoina.

Blogi on ollut hiljainen, koska mä en ole kirjoittanut.

En ole kirjoittanut, koska en ole jaksanut.

En ole jaksanut mitään viime aikoina.

Tai no, Netflixiä enimmäkseen, vaikka välillä en jaksa sitäkään.

Päivät menee sohvalla jonkun sarjan parissa.

Jakso toisensa jälkeen niin pitkään, että sarja on loppu.

Työt loppui, tuli pimeää.

Koiria olikin kolme, eikä yksi. Ei ollutkaan ihan yhtä helppoa.

Lenkille ei haluttanut lähteä, koska siellä meni hermo yksin kolmen koiran kanssa.

Kaksin ei jaksanut lähteä lenkille, kun toinen oli ollut pitkän päivän töissä, satoi vuoroin vettä tai räntää, jossei satanut oli satanut jo, niin että liikkuminen ei houkuttanut sittenkään peilijäisellä tiellä.

Jade loukkasi jalkansa, seurasin tilannetta, ei menty lenkille.

Jalka leikattiin, käydään omalla pihalla valjaissa ja hihnassa.

Päivät menee siis sohvalla, pihalla käymässä, välipalaa, ohjelmaa, pentu ulos, ohjelmaa, kymmenen minsan pilkkimisen jälkeen tehotorkut lepotuolissa, herätys, pentu ulos, jne.

Kuulostaa taatusti masentavalta.

Onhan se tavallaan.

Sitä odottaa koko päivän sitä omaa kultaa kotiin, viettää päivän telkkarin ääressä, toinen tulee illalla, tai välillä jopa myöhään illalla, on ollut kiireistä, viimeisten jouluostosten hoitaminen töiden päälle, pikkujoulua. Eipä sitä edes halua toiselta vaatia mitään siihen päälle, joten katotaan lisää telkkaria, syödään samalla.

Käyn mä toki välillä aivan ex tempore Vaasassa, kuten eilen, tai sitten on jotain sovittuna, ei elämä ole mitenkään hirveää, ei ole kyse siitä, vaan siitä omasta  vetämättömyydestä.

Laiskuudesta.

Saamattomuudesta.

Siitä kun ei jaksa mitään tai mikään ei ylipäätään oikein kiinnosta.

Tapahtui jotain.

Eksyin lukemaan aineenvaihdunnan ja etenkin sen hidastumisen vaikutuksesta ihmiskehoon ja mieleen.

Sattuipa sopivasti, että olen seurannut luokkakaverin uutta piristävää, inspiroivaa blogia ja hänen matkaansa, jossa mukana ovat jo hetken olleet selkeästi hyvää tehneet FitLinen ravintolisät, joihin olin törmännyt jo vuosia sitten, silloin aivan rutiköyhänä opiskelijana kuitenkin sitten asian sivuuttaen.

Mutta nyt, luin kaverin kirjoituksia omista fiiliksistä ja siitä, mitä nuo tuotteet oli hänelle tehneet ja kiinnostuin todella.

Eli toivoa ja uskoa oli vielä; uskoakseni löysin ongelman ja ratkaisukin tuntui olevan yhden pitkän blogikommentin päässä.

Moni voi ajatella että ota nyt vaan hyvä ihminen itteäs niskasta ja mene ulos.

Voi luoja kun olisikin niin helppoa.

Se, kun putoat siitä normiarjesta, muutat paikkakunnalle, jossa ei tapahdu mitään missä ei asu yhtäkään ystävää tai kaveria, niin kyllä siinä tapahtuu aikalailla väkisinkin iso elämänmuutos.

Tulee syksy, tulee pimeä, herkut maistuu kesääkin paremmin, paino nousee vauhdilla ja ajattelet että no mä nyt hetken lomailen, kyllä mä sitten taas kun löydän töitä pääsen kiinni normaaliin arkeen ja rytmiin ja liikun ja syön paremmin.

Sitten kun se paino nousee tarpeeksi, et halua enää liikkua sitäkään vähää, mitä hetki sitten yritit, ruoka-asiat muuttuu helvetillisen mutkikkaiksi etkä jaksa enää miettiä sitäkään, kun ei kiinnosta mikään muukaan ja se pyörä sen kuin ruokkii itseään.

Olisin seonnut ilman rakastavaa, ihanaa ja kilttiä avomiestäni.

Olisin varmasti sairastunut jo ties mihin.

Mutta mä halusin vielä nousta siitä suosta. Hypätä pois oravanpyörästä, jonka itse laitoin pyörimään.

Otin ensiaskeleen, hain apteekista apua, että saisin edes jonkinlaisen startin tuon jäätävän ylipainon pudottamiselle, ja se apu on XL-S Medical, Direct annospussit. Näitä otetaan kolme pussia päivässä, vaikuttava aine on Litramine, joka on rasvansitoja.

Otin alkumitat ja lähdin vielä boostamaan FitLinen optimaalisetillä, johon kuuluu hyvin tiivistetysti jaksamista lisäävä, monta eri vitamiinia sisältävä, suoliston hyvinvointia tukeva Basics, sekä Activaze, joka lisää jaksamista ja vaikuttaa energia-aineenvaihduntaan, sekä kokonaisuuden kruunaamaan mm palautumista ja unenlaatua parantava Restorate.

Olen vastikään saanut tuotteet, joten vielä odotan että ne alkavat vaikuttaa kunnolla, lisäksi en vielä käytä täysiä annoksia, vaan totutan surkeasti kohdeltua kroppaani laadukkaiden vitamiinien ja mineraalien vaikutuksille, jälleen lyhyesti summattuna.

Nyt on jo toivoa siitä, että saan vireystilaa nostettua ja hyvinvoinnin sitä myöden parantuessa saan taas otteen normaalista elämästä, uskon vakaasti, että kun saan ylimääräisen möhnän liikkeelle ja jaksamisen uudelle tasolle, pääsen tosiaan ylös suosta.

Aloitin sopivasti ennen joulua ja menkatkin alkoi sopivasti ihan just. Enpä olisi voinut asiaa helpommaksi itselleni tehdä.

Haha, saa nauraa.

Ei ole niin vakavaa.

Mutta aika jännää on, että aivan kuin nuo valmisteet yhdessä hieman jo hillitsisivät mässyhimoja. 

Toki, tällä viikolla olen jo antanut luvan kanssa herkkujen mennä.

Mutta nyt on sentään pohja tukemassa ja tiedän että se on sitä yhä pyhien jälkeenkin. Joulu on kuitenkin kerran vuodessa, enkä varmasti saa yhden viikon aikana mitenkään yhtä pahaa jälkeä kuin viimeisen puolen vuoden aikana.

Ja tottapuhuen siinä myös syy siihen, miksei kotona ole pipareita ja torttuja. En piittaa niistä erityisemmin, mutta totta helvetissä ne tylsyyteen kävisi.

En ole tosiaan mikään superjouluihminen, mutta veikkaan että kaiken kiinnostumattomuudella on osansa tässäkin. Sillä kodin siivoaminen ja järjestäminen tuntuu väsyttävältä, ehkä jopa liiankin raskaalta jo ajatustasolla vielä tässä vaiheessa.

Toisaalta on ihanaa, että on sellainen avopuoliso, joka ei paineista mua tästä, tai stressaa siivoamisella, koska ei häntä haittaa, että täällä koirankarvat pyörii nurkissa jouluna, sen enempää kuin normaalistikaan.

Mun tuki ja turva, mun iso ja lämmin syli kun tuntuu kurjalta, lohtu ja kannustus.

Rakkaus, ylitsepursuavan ällöttävä siirappinen rakkaus.

Se on pitäny mut kasassa ja tekee niin jatkossakin.

Joo, kyllä se tietää, että mä pillitän kun kirjoitin noin.

Ja se on sen mielestä söpöä

<3