Baileydream's Essence - Tervetuloa perheeseen Sulo

- lokakuuta 03, 2017

"Mulle ei tuu mitään koiranpentua enää ikinä.

Tai ainakaan kymmeneen vuoteen, ei varmana muuten tuu."

Ja kuinka siinä sitten kävikään?

No, niinhän siinä kävi, että 24.9. kun lähdettiin Riiaa hakemaan, niin takaisin tultiinkin pennun kanssa, eikä vain mamman, niinkuin oli tarkoitus.

Asiahan on niin, että Sulolla on mahdollisesti pysyvä purentavirhe, eli näyttelykoiraksi ystävä/kasvattaja Suvi ei sitä voinut luvata.

Sulo kuitenkin oli ensin muuttamassa näyttelevään kotiin, mutta luonnollisesti tämä sitten peruuntui, kun tämä nainen oli nimenomaan kehäkettua itselleen hankkimassa.

No, ensin kun siinä kahvipöydässä juteltiin niitä näitä ja tämä tuli ilmi, jokin pieni ääni sanoi mun päässä "Otetaan se meille, sillä ei oo kotia"

Pahinta oli kuitenkin ne ruskeat silmät, jotka niin iloisesti tuikkien mua tuijottivat siinä vieressä.

Täsmennykseksi, nyt puhun Mikasta ;)

Kysyin että haluaako hän tuommoisen palleron meille.

Kyllä hän halusi.

Mietin että no, sehän on sinänsä ihan hyvä ajankohta, kun tuskin heti saan töitä ja seuraavat pari päivää olisi vapaata. Ehtisi vähän olla pennun kanssa sen uudessa kodissa ennenkö palaisin muutamaksi päiväksi töihin ennen sopparin loppumista.

Ja kun Riia tulisi tietysti mukana, niin pennun ei tarvisi itkeä äidin perään, olisi mamma turvana, hoitamassa ja leikittämässä pientä.

Puhuttiin että no jos kokeilemaan edes. Sanoin jo siinä vaiheessa nauraen ettei sitä kyllä mitään kokeilla, ei siitä voi luopua sitten enää vaikka mikä olisi.

Enkä luopuisikaan, en todellakaan.

En, vaikka tämä pikkupentuvaihe onkin omalla tavallaan raskas ja työllistävä.

Se kuitenkin kestää niin lyhyen hetken.

Tuo pieni pallero kasvaa vauhdilla, paitsi fyysisesti niin kyllä sinne pääkoppaankin tulee täytettä kokoajan lisää.

Eikä tarvitse loputtomiin olla siivoamassa pissaa ja kakkaa ja repimässä suusta kaikkea mahdollista. Ja matotkin saa lattialle sitten taas aikanaan, hehe.

Sulo on ollut meillä nyt viikon.

Se on tavannut muunmuassa naapureita, Mikan tytöt, Mikan vanhemmat, minun vanhemmat, sekä tädin ja parikin aikuista koiraa ja on ollut hurjan reipas.

Autossakin se on ehtinyt matkustaa muutamaan kertaan, ja aina vain paremmin sekin menee.

Toki hän oli eilen hieman pahoillaan joutuessaan boksiin yksin, kun mamma jäikin takaluukkuun "vapaana" Jaden kanssa, eikä ollutkaan boksissa hänen kanssaan kuten aiemmilla kerroilla.

Vaan kyllä se siitä hiljeni, kun ei piitattu kitinöistä, hieno pikkumies <3

Koirat matkustavat siis Mikan auton takaluukussa koiraverkon takana ja Sulo vielä kevythäkissä.

Sulo on aivan ilmetty Jade sen pentuajoilta. Ovathan ne molemmat samanvärisiä, pieniä jääkalhuja.

Tosin luulen, että Sulo on jopa hieman Jadea helpompi pentu. Tai sitten aika on vain kullannut muistot, ja sitä osaa jo itsekin jonkin verran, kun kyseessä on kolmas, eikä ensimmäinen pentu.

Sulo osaa hienosti rauhoittuakin välillä, ja pureminenkin on pysynyt ruodussa.

Hihnassa se on ollut jo jonkin verran, ja omat minivaljaatkin löytyy. Ulosmenon ollessa vielä tässä vaiheessa sekuntipeliä, (että tosiaan ulos asti ehditään) otan sen useimmiten vain kainaloon.

Karkuunkin on tietysti yritetty.

Pentu pääsee hurjaa vauhtia, kun sillä on tuhmuudet mielessä, on huomattu!

Sulo on ollut kylppärissä useat kerrat kun oon ite ollut suihkussa, eikä se oo välittänyt siitä mitään, ei vaikka onkin vähän kastunut, mutta sunnuntai-aamuna olin kamala ja pesin molemmat, sekä mamman että pikku haisulin ja se oli KAMALAA.

Piti oikein itkua vääntää, kun oma pumpuliturkki kastui kokonaan ja laitettiin shampootakin, ihan hirveää oli ensialkuun, mutta hyvin se sitten meni. Pyyhkeeseen kuivaaminen ei ollut ollenkaan traumaattista, haha.

Hän osaa ilmaista erittäin selkeästi, miten pahastunut hän on, kun joutuu jäämään kylppäriin portin taa, tai kun Jade ei leiki hänen kanssa.

Hänellä on oikeinkin kantava ääni, eikä jää milläänmuotoa epäselväksi, että elämä on perseestä aina välilllä :')

On se sellainen <3