Ehjä.
Heinäkuussa kerroin, miltä todella tuntui, miten 2017 oli mua siihen mennessä kohdellut.
En ollut valmis luovuttamaan, en aivan vielä.
Oli toivoa paremmasta, usko siihen, että kyllä munkin elämä vielä järjestyy ja palaset loksahtelee paikoilleen.
"Vielä rakkaus voittaa"
Eikä aikaakaan, kun siinä kävi juuri niin.
Vihdoinkin.
Olin vakuutellut itselleni, että oikean ihmisen kanssa mä elpyisin, saisin taas itseni takaisin, että osaavan, kiltin miehen käsissä musta saisi taas sen eloisan, hassun, rakastettavan ihmisen, joka ei epäröi näyttää tunteitaan.
Sitten mä löysin Mikan, kauniina heinäkuisena torstaiaamuna Tinder tarjoili mulle parastaan: ihana hymy ja syötävät suklaasilmät, niin kiltin näköinen mies kun olla ja saattaa.
Pakko oli tykätä ja heti!
...Ja siitähän tuli match.
Mun elämä otti uuden suunnan.
Näin sinä päivänä ystäviä ja pakko se oli heti intoilla, että nyt näyttäis siltä, että ollaan niinsanotusti jännän äärellä :D
Faceen ilmestyi matchia seuraavana päivänä kryptinen päivitys "Happy day!" ja tuo iloinen naama sen lisukkeena, jotkut ehkä jo osas aavistaa jotain ;)
Muutama päivä viestiteltiin ei nyt ihan 24/7, mutta ei paljon toisinkaan.
Ajatukset meni yksiin, arvot meni yksiin, huumori meni yksiin.
Ihastuin.
Sovittiin treffit seuraavan viikon keskiviikolle.
Nähtiin sunnuntaina.
Livenä tultiin juttuun vähintään yhtä hyvin kuin siihen mennessä Whatsupissa, vaikka ensialkuun jännittikin.
Aloitettiin halaamalla ja okei, myönnän, pussaamalla myös, lievitti kivasti jännitystä, ollaanko hurjia mitä?!
Sivuhuomiona, etten saanut maksaa itse kaakaostani, kun treffeille asti lopulta pussailultamme päästiin, hihi ;)
Pian poistettiin Tinderitilit, joita ei kyllä enää ollu tullut selattuakaan aarteen jo löydyttyä.
Keskiviikkona kun piti alunperin nähdä, julkistettiinkin jo seurustelu, tai no, Facebook kun ei tunne termiä seurustelu, niin seurustelu kehittyi samantien parisuhteeksi ;)
Sivullisia varmaan taas hirvittää tää mun vauhti.
Mua ei hirvitä.
Mulla ei oo koskaan ollu näin levollinen ja vapautunut olo kenenkään kanssa.
Mä ihastun nopeasti, kiinnyn ja rakastun nopeasti.
Rakastan lujasti.
Luulin jo rakastaneeni lujasti aiemmin.
No, nyt nousi sekin potenssiin kolme.
Tällä kertaa löysin samanlaisen ihmisen, mun puuttuvan palasen.
Rakastuin.
Äiti ja mummo ovat aivan myytyjä.
He on niin onnellisia, että vihdoin mä olen onnellinen, meistä näkee että ollaan onnellisia ja meillä on hyvä olla keskenämme.
He on onnellisia ja kiitollisia kun löysin vihdoin sen kiltin ja hellän miehen rinnalleni.
Miehen, joka kohtelee mua kauniisti, huomioi ja tekee kompromisseja, tulee vastaan, leipoo älyttömän hyviä mokkapaloja - ja joka hieroo mun kipeitä niskoja mukisematta.
Joka tekee mut päivittäin niin onnelliseksi, että tätä kirjoittaessakin tulee onnenkyyneleet, hehe, minkä sitä luonteelleen voi.
Tässä on viimeiset kolme viikkoa menty hilpein naamoin kaikkine mahdollisine ilmeineen ääniefektien kera.
Sain kuulla olevani hömpötes tässä ihan vähän aikaa sitten.
Se paljastui hyväksi jutuksi.
