1, 2, 3 syyskuu!
Lähtölaskenta on alkanut.
Töitä tänään jäljellä 23 vuoroa, vähiin käy.
Syyskuu alkaa perjantaina ja tänään oli auton ikkunat ekaa kertaa jäässä, joten kesä 2017 taitaa olla aikalailla paketissa.
Ei sillä että mitään kesää olis oikeastaan ollutkaan, mutta noin niinkuin nimellisesti, heh.
Kirjoitin tuossa aiemmin ensin mitä alkuvuosi oli pitänyt sisällään ja miten heinäkuu toi tullessaan valtavan käänteen ja muutoksen parempaan.
Elokuu alkaa olla paketissa sekin ja siitäkin on vain hyvää sanottavaa ja ihania, ihania muistoja.
Tämä syksy onkin sitten taas ihan auki, työt Askossa kun tosiaan tältä erää päättyvät sitten siinä samalla kun syyskuukin.
Pienen hetken tie vielä jatkuu yhdessä mahtavien työkaverien ja antoisan työn parissa.
Tunteet ovat vähintään yhtä ristiriitaiset kuin edellisten jäähyväisten lähestyessä keväällä kun Hoplop jäi taakse.
Haikeaa sanoa heipat mahtaville ihmisille.
Mistä sitten töitä? Mistä rahaa elämiseen?
Mutta, se isoin juttu, käännekohta tulee siinä, että Vaasakin saa osansa jäähyväisistä.
Ja siitä mä olen innoissani.
Mä lähden, jätän tuulisen rannikkokaupungin toistamiseen ja pohjanmaa vaihtuu etelä-pohojammaaksi, kun muutan Jurvaan.
Musta tuntuu että oon joskus lapsena sukuloimiseen tylsistyneenä tokaissut autontakapenkiltä että mä en kyllä _ikinä_ mihkään Jurvaan ainakaan muuta.
Ei kai tässä muuten oltais, haha.
Nyt se kuitenkin tuntuu järkevämmältä kuin koskaan, tuntuu kuin tämä olisi jo koti.
Kirjoitan tätä vapaapäivänä tuvan keittiössä.
Tuvan, josta tehdään hiljalleen yhteinen koti.
Koti, jossa asuu sitten parhaimmillaan kaksi aikuista, kaksi lasta ja kaksi pientä koiraakin.
...Täällä ennen asunutta kissaa tuskin tullaan enää kauheasti näkemään, kun haistaa koiran (tai koirien, jahka mammalomalainen saadaa kotiin) täällä majailevan. Tosin se oli muutenkin niinikään muuttanut naapuriin jo ennen meidän tänne tuloa, mokomakin :D
Eilen oli sunnuntai ja saatiin mun vanhemmat ekaa kertaa kylään, kahville ja ihastelemaa tupaa, jonne ainokainen pian jo muuttaa.
Muutto tänne on tuntunut alusta asti luontevalta, se on tuntunut oikeastaan jopa itsestäänselvyydeltä jollain tapaa, viimeistään siitä asti kun varmistui, että työt päättyy, oli selvää että mun yksiö jää kuvioista pois.
Täällä on tilaa kaikille, pienillä järjestelyillä tästä saadaa koti meille kaikille.
Ja se, että saa joka ilta käydä nukkumaan rakkaan viereen ja herätä siitä aamulla, se on ihan parasta.
Eikä Mikan tarvitse enää ajaa Vaasasta Kurikkaan töihin ja sieltä vielä takaisin töiden jälkeen.
Omat työkuviot ovat auki, mutta katsotaan päivä kerrallaan.
Elämä on hyvä, ja se on kaunis, nyt myös mulle.
Meille.
