Ekan työviikon fiilikset ja äitienpäivän viettoa

Tällä puolen ruutua kirjoittelee onnellinen nainen.

Eka viikko Askossa on virallisesti selätetty ja voi pojat että mä olen onneissani!

 Kaikki on mennyt hyvin ja myyntiäkin olen jo saanut tehtyä, (alkujännityksestä huolimatta) ja nyt todella tuntuu, että olen vihdoin siinä työssä missä mun kuuluukin olla! 

Voiko olla mahtavampaa tunnetta?!

Siispä, työt on lähteneet käyntiin hyvin ja kolmen viikon lomailu sai päättyä uusien haasteiden tieltä, sopii paremmin kuin hyvin.

Ekan aamun pienessä jännityksessä otettu selfie, tästä lähtee!

Teen nyt siis kokoaikatyötä, oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Päivät ovat pitkiä, mutta niin mielekkäitä, että se ei haittaa.

Viihdyn uudessa työympäristössäni paremmin kuin koskaan, työkaverit ovat ottaneet mut vastaan todella hyvin ja olen saanut kaiken pyytämäni avun, tuntuu jotenkin kovin tervetulleelta!

Erään aamupäivän rakennettiin korokkeelle kesäistä patiomeininkiä sesongin tuotteista, ai että oli kivaa! Kuvan otin itse

Nyt vaan opettelen hallitsemaan kassajärjestelmän ja keräilen tuotetietoutta kupoliin, että osaan sitten kertoa mistä vaan tulee puhe.

Siinäpä vasta haaste, taidan tarttua siihen oitis.

Minähän perkele pystyn vaikka mihin vaikka untuvikko vielä olenkin, siksipä harjoittelija kyltti tukena ja turvana

Nyt kun töistä on puhe niin kerronpa sellaisenkin jutun, että olen menossa Lahteen toisen uudehkon myyjän kanssa tuossa parin viikon päästä Askon uusille työntekijöille suunnattuun perehdytyspäivään. 

Lahdestapa nimittäin on koko ketju saanut alkunsa ja siellä sijaitseee Askon sohvatehdas. 

Tuskin maltan odottaa sitä matkaa, siellä saattaa oppia asian jos toisenkin!

Eli, työt on lähteneet rullaamaan loistavasti ja siitä jo facessa pikkuisen hehkutinkin, kyllä ny vähä voi, eiks vaan?

Luottavaisin mielin läksin kohti lauantain työvuoroa sillä ajatuksella että parhaani teen ja sehän riitti, ihan huippua!

Kaikista rakkain Äiti <3

Tänään oli tosiaan mun elämän 26. äitienpäivä ja kuten faceen tänään aamulla päivitin, se tuntui ensi kertaa hieman tyhjältä, jotenkin surulliselta, niinkuin jotain oleellista puuttuisi.

Se oman perheen kaipuu taisi siellä nostella taas päätään ja huhuilla jostain sielun syövereiden syvimmistä sopukoista, että etkös sinäkin jo haluaisi olla äiti pienelle ihmiselle? Taidan haluta. Enkä oikeastaan vain taida, vaan haluankin.

Olen saanut jo kuulla, että musta tulisi hyvä äiti. Niin varmasti tulisi, mutta siinäpä sitä on sitten sellainen tehtävä, että sitä ei niin vain keskeytetä, vaikka kuinka alkaisi tuntua, että olinko sittenkään valmis.

Tietysti sitä miettii tälläisten isojen asioiden äärellä, että onko sitä sellaiseen ihan oikeasti valmis ja jos on niin koska?

Toki, vanhemmaksi kasvetaan. Opitaan jatkuvasti ja kehitytään yhdessä, sitähän se on. Kaikkea ei voi ja tarvitse tietää etukäteen, eikä ihan kaikkeen voi edes varautua etukäteen, vaikka aiheesta lukisi tai juttelisi miten paljon.

Tietysti on sanomattakin selvää, että perheenperustamisen aika ei ole juuri nyt, kun on vasta saanut työpaikan ja jatkosta ei ole vielä ole varmuutta. 

Toki, olen luonnollisesti juuri nyt koeajalla, mutta aion selvittää sen kunnialla.  Totta puhuen aion jatkaa sitä samaa rataa samantien syksyyn asti ja mahdollisuuden saadessani sen jälkeenkin.

Mutta mistä sitä koskaan elämässä tietää, milloin sitä on oikea tai edes sopiva aika, ylipäätään millekään isommalle muutokselle? 

Asunnon ostamiselle? Talon rakentamiselle? Lapselle?

Ei sitä tiedä.

En minä, et sinä eikä naapurikaan.

Tällä hetkellä keskityn kuitenkin nauttimaan mielekkäästä työstä ja tekemään edes pientä uraa, jääköön sitten lyhyeksi tai vieköön pitkälle. 

Mieluummin pitkälle.

Tiedä mitä kaikkea sitä saisi saavutettua, jos saisi jalan oven väliin ihan kunnolla ja sopparin määräaikaisesta toistaiseksi voimassaolevaksi, se jää nähtäväksi.

Kaikkea hyvää alkavalle viikolle! <3